Takaisin uutisiin

Juniorit, uudistunut Lippo ja pesäpallon huiput koolla Ouluhallissa

Juniorit, uudistunut Lippo ja pesäpallon huiput koolla Ouluhallissa

Loppiaisena järjestetty pesisleiri kokosi Ouluhalliin 70 tyttöjunioria ympäri Pohjois-Suomen ja 471 katsojaa illan otteluun.

Paukkuvien pakkasten keskellä leiri alkoi varhain aamulla ilmoittautumisella ja ryhmiin jaolla ikäluokittain. Päivän aikana juniorit harjoittelivat erilaisia lajitaitoja, mm. heitto- ja juoksunopeutta mitattiin tutkan avulla. Iltapäivällä leiriläiset pelasivat vastakkain ja monelle pelit olivatkin tämän kauden ensimmäiset. Tapahtuma oli monelle juniorille ikimuistoinen, esikuvat, leiriltä saadut opit ja uudet kaverit motivoivat harjoittelemaan läåi talvikauden. Leirin toteutuksesta vastasivat Raksilan likat ry, Lipon naisjoukkueen pelaajat yhdessä Lippo Junioreiden kanssa.

Illan leiriottelu Lipon ja All Stars -joukkueen välillä alkoi salamavalojen loisteessa. Pesäpalloliiton edustajana ottelussa nähtiin Miika Rantatorikka, joka suoritti ottelun avusheiton oululaisyleisön hurratessa, joka oli vakuuttunut Ouluhallin tunnelmasta.

Uudistunut Lipon joukkue teki ensi esiintymisen runsaslukuiselle oululaisyleisölle. All Stars -joukkueeseen oli saatu tänäkin vuonna jalkeille laadukas joukkue Siri Eskolan ja Ella Korpelan johdolla. Härkinin Mikan merkki oli kohdallaan avausjaksolla, jonka All Stars-joukkue vei nimiinsä 0-4. Toisella jaksolla Lippo jatkoi siitä mihin se viime kaudella jäi. Peli oli tasapainoista ja jaksovoitto oli todella lähellä. Harhaheiton turvin All Star-joukkue tuli tasoihin ja toine jakso päättyi 6-6 ja näin Lippo taipui lukemin 0-1.

Raksilan Likat haluavat kiittää tapahtuman yhteistyökumppaneita ja Oulun kaupunkia, koska Ouluhallin puitteet ovat erinomaiset pesäpallon kehittämiseen talviaikana.

Ottelun kuvagalleria kuvat Tero Siivola

Siri Eskola valokeilassa.

 

Jonna Heinulan ensiesiintyminen Lipossa.

 

Eskola vastaan Fasse, oikeutta jakamassa Korpela.

 

Kesti, Korpela, taustalla Ronkainen.

 

471 katsojaa, Lippo kiittää!

 

Valtanen lyö.

 

Lammelan näpy.

 

Raudasojan spurtti.

 

Ojalan “lyhyt”.

 

Soppela haistaa väärän, Mika “Häre” Härkin All Starsin pelinjohtajana.

 

Ojalan tuuletus.

 

Iiris Rautiolla Lippo-paita päällä ensi kertaa.

 

Heinula pinkoo.

 

Ojantakanen ehtii.

 

Maasta käsin pelin näyttää erilaiselta tuumaa Iida Tossavainen.

 

Korpelan syöksy.

 

Kestin tuttu tuuletus.

 

Joukkueet yhteiskuvassa.