Takaisin uutisiin

Kauden startti nousujohteinen ja pohjoislohkon kärjessä

Kauden startti nousujohteinen ja pohjoislohkon kärjessä

Kauden avaus Janakkalassa

Janakkalassa kauden avaukseen lähdettiin kuuden ulkona pidetyn lajitreenin saattelemana. Yhtään harjoituspeliä joukkue ei ehtinyt pelata ulkona kylmistä sääolosuhteista johtuen. Ottelu lähtikin vauhdikkaasti liikeelle jakson ratkettua Linnea Hakkaraisen läpilyöntiin ja jaksovoittoon lukemin 1-7 Lipolle. Toiselle jaksolla peli tasottui. Juoksuja ei nähty ensimmäisen jakson tapaan. Kolmannen vuoroparin lopussa Janakkala onnistui tuomaan 2 juoksua, Lipon jäädessä yhteen ja näin Janakkala korjasi jaksovoiton nimiinsä 2-1. Tällä kaudella säännöt ovat muuttuneet sen verran, ettei supervuoroaa pelata lainkaan ja tasatilanteessa siirrytään suoraan kotiutuslyöntikilpailuun. “Kotareissa” Janakkala oli juoksun verran parempi kirjaten ottelun itselleen lukemin 2-1. Ottelun parhaana Liposta palkittiin nuori Karoliina Soppela ja II palkinnon sai Linnea Hakkarainen.

Sarjanousija Ikaalisten vieraana äitienpäivänä

Sateisessa säässä Ikaalisen upealla Rantakentällä pelatussa toisessa vastaan asettui sarjanousija ja Manse PP:n farmiseura Ikaalisten Tarmo. Edellinen peli Janakkalaa vastaan purettiin edellisenä iltana pieniin palasiin, jonka kautta joukkue lähti hakemaan parannusta otteisiin. Peli eteni tahmeasti ensimmäisen jakson päättyessä tasan 2-2. Toisella jaksolla sisuuntunut joukkue pelasi varmasti ja peli näyttikin jo sellaiselle, johon yleisö tottui viime kaudella. Jaksovoitto lukeim 0-7 ja koko ottelu meille 0-1. Joukkeemme onnistujat olivat Jonna Heinula ja Aino Kesti, joka pokkasi parhaan pelaajan palkinnon.

Pelinjohtaja Alatalon näkemys kauden avauspeleistä

Kauden avauspelissä Janakkalaa vastaan pelattiin hyvin ulkopeliä aina seitsemänteen ulkovuoroon asti. Ulkopeli tulee meillä olemaan pääpainona koko kauden ajan ja tässäkään pelissä  virheitä ei tullut hirveästi pääpelipaikoilla ja joukkue suoritti peliä lajitehokkasti. Suurin pointti ekasta kolmesta jaksosta molemmissa peleissä Janakkalassa ja Ikaalisissa oli se, että joukkue tuli hakemaan voittoa, mutta peliin ei saatu vielä kunnollista tunnetilaa. Olimme vain pellailemassa kuin Juha-Matti Aaltonen konsanaan ja kun Ikaalisissa huomasimme kaverin olevan vahva, se ruokki myös meitä tunnepuollela. Ottelun ekalla jaksolla saimme juoksuja osin sattumusten summana, mutta jaksotauon jälkeen olimme henkisesti läsnä ja pelasimme kauden parasta peliä. Ei ole väliä mitä lajitiaidollisesti osaaa, jos tunne ei ole mukana. Tässä meillä on myös kehityskohta jatkoa ajatellen.  Tärkeää on  kehittää peliä kauden mittaan ja saada itsestä paras versio esille kauden lopussa. Kolmeen pisteeseen olemme tyytyväisiä ja voitto Ikaalisista rentoutti joukkuetta.

Kotiavauksessa Seinäjoen Mailajussit ja Tyrnävän tempaus

Joukkue ehti levätä ja harjoitella pari päivä ennen kotiavausta. Seinäjokelaiset olivat ennakkoarvioissa keskikastin joukkue, riippuen siitä kuinka paljon he tuovat mukanaan avuja Superpesisjoukkueesta. Siihen nähden joukkue tuli peliin latautuneena ja saimme luotua hyvin kolmostilanteita ensimmäisellä jaksolla. Jaksovoitto meille 5-3. Toiselle jaksolle lähdimme parantamaan suoritusta jokaisella pelin osa-alueella. Juoksu- ja kyöntivoimainen joukkue näytti uutta oululaista asennetta katsojille. Toisen vuoroparin jälkeen tilanne oli jo 12-0. Pelin loppu pelattiin ilman suurempaa ponnistelua ja annettiin vastustajalle muutama juoksu mm. harhaheiton turvin. Joukkueesta palkittiin Iida Tossavainen ja kunnarin ja 4 juoksua lyänyt Sara Kinnunen.

Tyrnävän Tempausta vastaan lähdimme pelaamaan ehjää peliä, pelin alusta aina pilliin vihellykseen saakka merkkinä pelin loppumisellle. Kauden mittaan pelin koventuessa tasaisen suorittaminen on se juttu, joka kantaa hedelmää pitkässä juoksussa. Pelin ensimmäisen ja toisen jakson Lippo hoiti nimiinsä selvänumeroisesti 5-1 ja 13-3. Nuoren Karoliina Soppelan esiinmarssi on ollut vakuuttavaa kauden alussa. Ulkopeli oli varmaa pelaamista, 2 + 4 lyötyä sekä 5 tuotua juoksua ovat osoitus mitä lahjakkuus, tahto ja oikeaoppinen treenaus voivat parhaimmillaan tuoda. Karoliinalle ottelun I palkinto ja samoin hyvin kentälle mennyt ja 5 juoksua tuonut Vilja Tapiainen onnistui II palkinnon arvoisesti. Ottelua seurasi lähes 450 silmäparia.

Kuvia ottelusta Lippo – Pesäkarhut La 25.5 klo 17:00

Keskiviikkona joukkue pelasi Pattijoella perusvarmaa peliä, eikä paremmasta joukkueesta jäänyt epäselvyyttä. Lajitaidollisessa pelaamisessa joukkue onnistui erinomaisesti vieden ottelun puhtaasti 2-0, jaksot (4-10, 0-7). Seuraava peli pelataan lauantaina Oulun Hielo Stadionilla, silloin vastaan saapuu Porin Pesäkarhut. “Pelissä lähdetään hakemaan vapaita ja sitä kautta saamaan läpilyöntejä ja yksittäisiä juoksuja. Pesäkarhusta kannattaa ottaa seurantaan vastustajan lukkari Sara Koivikko. Lipon joukkueesta seurantaan kaaripelaaminen”, tuumaa Saku Alatalo.

Kuvia ottelusta Lippo – Tyrnävä

Kuvat Tero Siivola

 

 

 

Seuraava ottelu

TAPAHTUMAN TIEDOT

Oulun Lippo – Porin PesäkarhutHielo Stadion, Raksila OuluLauantaina 25.2.2023 Klo 17:00

SEURAA MEITA

instagram.com/lipponaisethttps://www.tiktok.com/@lipponaisetfacebook.com/lipponaiset