Jani Hämäläinen ja Aino Kesti Ykköspesiksen kuukauden pelaajat

“Oulun Lippo lähti selvänä ennakkosuosikkina naisten Ykköspesis-kauteen. Joukkue on lunastanut odotuksia yhtenä tähtipelaajistaan erinomainen lukkari Aino Kesti, joka on ollut mainiolla pelipäällä myös lyöntipaikalla ja takonut tilaston kakkospaikalle oikeuttavat 1+15 lyötyä. Vasta 18-vuotias Oulun Lippo Juniorien kasvatti on kohdannut urallaan haasteitakin, mutta voittanut ne. Kuukauden pelaajaksi valittu Kesti johtaa joukkuettaan uusiin urotekoihin ja antaa omilla suorituksillaan mahdollisuuden voittoon jokaisessa ottelussa.
Kuukauden pelaaja, Ykköspesis-debytantti Jani Hämäläinen on pelannut häikäisevän alkukauden Puijon Pesiksen riveissä Kuopiossa. Helsinkiläisen Puna-Mustien kasvatti takoi kuudessa toukokuun ottelussa peräti viisi kunnaria ja 15 tavallista juoksua. Hämäläinen johtaa niin lyöjä-, teho- kuin kärkilyöntitilastoakin. Kovemmat tehot ovat syntyneet Hämäläisen oltua numerolla lyövä pelaaja.”
Valinta kuukauden pelaajaksi on sekä Jani Hämäläiselle että Aino Kestille uran ensimmäinen”, uutisoi Ykköspesis.
Seuraava ottelu
TAPAHTUMAN TIEDOT
Oulun Lippo – Siilinjärven pesis
Hielo Stadion, Raksila Oulu
Tiistaina 25.6.2024
Klo 18:00
SEURAA MEITA
instagram.com/lipponaiset
https://www.tiktok.com/@lipponaiset
facebook.com/lipponaiset