Palaako Superpesis Ouluun?

Naisten Ykköspesiksen finaalisarja huipentuu keskiviikkona, kun Oulun Lippo ja Laitilan Jyske kohtaavat kolmannessa ja ratkaisevassa ottelussa.
Otteluvoitot ovat tasan 1-1 molempien joukkueiden haettua voittonsa vierasotteluista. Panokset ovat korkealla: ottelun voittaja nappaa ykköspesiksen mestaruuden ja nousee sen myötä ensi kaudeksi Superpesikseen.
Ensimmäisessä finaalissa Laitilan Jyske onnistui ryöstämään kotiedun Oulusta voittamalla Lipon 0–1 (3–7, 3–3). Lippo aloitti ottelun vahvasti ja johti kahden vuoroparin jälkeen 2–0. Vastustajan kunnari kolmannessa vuoroparissa käänsi ottelun suunnan, ja Jyske vei lopulta voiton. Lipon pelinjohtaja Saku Alatalo korosti, että joukkueen on parannettava virheiden käsittelyä ja nollattava epäonnistumiset paremmin.
Toisessa finaalissa Lippo venyi ja tasoitti sarjan voittamalla Jyskeen 1–2 (2–3, 3–2, 0–0, 4–6) dramaattisen kotiutuslyöntikilpailun jälkeen. Lippo onnistui kolmessa jatkoparissa, mikä ajoi Jyskeen liian tukalaan tilanteeseen. Lipon pelinjohtaja Alatalo korosti joukkueen rohkeutta ja venymiskykyä tiukassa paikassa.
Lippo pääsee kolmanteen ja ratkaisevaan otteluun kotikentällään, mikä antaanee pienen etulyöntiaseman. Ottelusta voi odottaa tiukkaa ja tunteikastakin kamppailua, jossa molemmat joukkueet antavat kaikkensa noustakseen Superpesikseen.
Keskiviikon ottelun voittaja juhlii siis sekä ykköspesiksen mestaruutta että Superpesikseen nousua. Ottelusarjan häviäjän Superpesisunelma ei silti vielä tappioon tyssää, sillä edessä on jatkokarsinta Pöytyää vastaan.
Ottelusarjassa on toistaiseksi nähty vain vierasvoittoja mutta kuten sanonta kuuluu: ”poikkeus vahvistaa säännön”.
SEURAA MEITÄ
instagram.com/lipponaiset
https://www.tiktok.com/@lipponaiset
facebook.com/lipponaiset