Takaisin uutisiin

Katsaus alkukauteen

Katsaus alkukauteen

Kuvaaja, @jokke_juoksija

Kylmä ja kolea kevät hankaloitti Lippo Naisten harjoittelua kauteen valmistautuessa, kun ulkona päästiin treenaamaan vain muutamia kertoja ennen kauden aloitusta. Pelaajista on kuitenkin näkynyt koko ajan motivoituneet ilmeet ja tekeminen on ollut  laadukasta treeneissä. Joukkue on asettanut kovat tavoitteet tähän kauteen, kun tavoite on nousta Superpesikseen. Kauden alkua odotettiin kuin kuuta nousevaa ja vihdoin se päivä sitten koitti, kun juoksutossut ja mailat pakattiin matkaan ja lähdettiin kohti Tyrnävää. Kauden ensimmäinen peli pelattiin Tyrnävän Tempauksen vieraina 16.5., kun osa joukkueista olivat kerenneet aloittamaan kautensa jo viikon aikaisemmin. Sää suosi kauden avauksessa, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Lippo naiset voittivat pelin 2-0(5-1,4-0). 1. palkinnon voitti viisi juoksua lyönyt Aino Kesti.

Ensimmäiset kotipelit

Kauden ensimmäiseen kotipeliin lähdettiin harmaassa ja koleassa säässä, vaikka kesä häämötti jo nurkan takana. Vastaan asettui Kuusankosken Puhti perjantaina 23.5. pelatussa pelissä. Lippo vei nimiinsä ensimmäisen jakson ja tauolle lähdettiin hymyissä suin. Toisen jakson ensimmäiset vuoroparit näyttivät lupaavilta, kun jokaiselta vuoroparilta saatiin juoksu aikaan, mutta Kuusankoski paransi otettaan kolmannelle vuoroparille ja takoi sen aikana kolme juoksua ja tuli tasoihin. Viimeisellä sisävuorolla Lippo ei saanut yhtäkään juoksua aikaiseksi, kun taas Kuusankoski onnistui lyömään yhden juoksun ja näin ollen voitti toisen jakson. Tiedossa oli siis kauden ensimmäinen kotiutuslyöntikilpailu, jonka Kuusankoski vei omiin nimiinsä ja näin ollen voitti pelin lukemin 1-2(2-1,3-4, 1.2k). 1. palkinnon sai kaksi juoksua lyönyt Iiris Rautio.

Heti samana viikonloppuna pelattiin kauden toinen kotiottelu, kun sunnuntaina 25.5. vastaan asettui Lappajärven Veikot. Sää ei antanut vielä parastaan, mutta onhan se meidän pohjoisten likoille etu. Täällä on totuttu kylmään ja kovaan tuuleen eikä Lippo naisia pysäytä mikään. Ensimmäinen jakso oli Lipon näytöstä tuoden kolme juoksua. Toinen jakso alkoi Lipon osalta lupaavasti, kun heti ensimmäisellä sisävuorolla Lippo löi neljä juoksua. Lappajärvi kuitenkin kiri Lipon johtoa koko ajan kiinni juoksu kerrallaan, mutta jäi yhden juoksun päähän tasatilanteesta, joten Lipon toisen jakson hyvä alku siivitti pelin voittoon lukemin 2-0(3-0,6-5). 1. palkinnon voitti yhden juoksun lyönyt ja varmaa peliä esittänyt Linda Kemppainen.

Sitten otettiin muutama päivä huilia sekä otettiin hyviä ja laadukkaita treenejä alle ennen kuin lähdettiin pelaamaan kauden kolmatta kotipeliä. 29.5. Torstaiaamun rauetessa sää näytti jo lupaavalta, kun aurinko paistoi ja linnut lauloi.  Vastaan asettui Seinäjoen Maila-Jussit. Kun peli vihellettiin alkaneeksi loisti aamuinen aurinko poissaolollaan. Vesipisaroitakin ehti pelin aikana taivaalta ripsimään, mutta Lippo oli totutun kova ja vei molemmat jaksot nimiinsä. Lippo pelasi ulkovuorolla vahvasti eikä antanut kuin yhden juoksun vieraille kummallakin jaksolla. Kauden kolmas voitto napsahti lukemin 2-0(6-1, 4-1). 1. palkinnon vei nimiinsä loistavasti pelannut kotijoukkueen lukkari Venla Ronkainen.

Toukokuu jäi taakse ja Kesäkuu vaihtui tilalle. Neljän kotiottelun putken viimeinen ottelu pelattiin Pattijoen Urheilijat Naisia vastaan 4.6. pelatussa ottelussa. Ensimmäistä kertaa kotikentällä nähtiin auringon paistavan, kun kotijoukkue aloitti pelin ulkovuorossa. Lippo naiset pelaavat varmaa peliä koko pelin ajan eikä anna vieraille mahdollisuutta tulla missään vaiheessa peliä mukaan voiton karkeloihin. Näin ollen kotijoukkue voitti pelin lukemin 2-0(9-1, 5-1). Heti kauden ensimmäisessä pelissään pelaava Linnea Hakkarainen voitti 1. palkinnon itselleen lyöden viisi juoksua ja tuoden yhden juoksun.

Pelinjohtajan kommentit alkukaudesta

– Alkukaudesta on ollut rauhallinen tahi ja ulkopeli on pysynyt hyvin tiiviinä. 15. päästettyä juoksua viiteen peliin on ollut lähtökohta voitoille. Sisäpelissä kärki on tehnyt hyvin tilannetta monipuolisilla lyönneillä, mutta takatilanteessa lyöntien laatu ei ole vielä ollut niin laadukasta, mutta koko ajan parempaan suuntaan menossa. Seuraavana tulossa 3 pelin vierasrupeama ja kokoonpano elänyt lähiaikoina ja tulee elämään varmasti, mutta hyvin ovat uudet pelaajat hoitaneet vastuun ja päässyt hyvin joukkueen peliin mukaan. Alkukauden onnistujia ovat olleet ulkopelissä lukkari Venla Ronkainen sekä Iiris Rautio, joka on ollut jämäkkä ja pilli on soinut kiitettävästi vaihtotilanteissa. Alkukauden sisäpelin onnistuja on joukkueeseen uutena tullut Saana Kälkäjä.  Tulossa on tiukka rypistys, kun 1800 kilometriä tulee matkaa muutamaan päivään, mutta luotetaan omiin vahvuuksiin. Tavoitteena tiivis ulkopeli, hyvät nopeat etenijät ja hyvä kaaripeli sekä tietysti tuplapelireissulla hyvä hitsautuminen yhteen joukkueen kesken, toteaa Saku Alatalo.

Vieraspelireissu

Torstaina 5.6. polkaistiin bussin nokka kohti Itä-Suomea ja matkalla pysähdyttiin Kuopiossa, jossa Lippo naiset pääsivät tekemään hyvän valmistavan harjoituksen tulevia pelejä varten. Aamun sarastaessa ensin nautittiin maittavasta hotelliaamiaisesta, jonka jälkeen alkoi valmistautuminen peliin. Lippo Naisia vastaan asettui Lappeenrannan Pesä Ysit perjantaina 6.6. Ensimmäinen jakso oli Lippo Naisilta vahva, kun Lippo onnistui lyömään seitsemän juoksua ja pitämään kotijoukkueen nollilla. Toinen jakso olikin kinkkisempi ja jakso päättyi tasatilanteeseen ja näin ollen Lippo voitti pelin lukemin 0-1(0-7,2-2). Ensimmäisen lopettavalla kunnarin tehnyt Jonna Heinula voittaa pelin 1. palkin Nopeasti ruokaa nassuun ja yöunille, koska seuraavana päivänä taas pelattiin.

Lauantaina 7.6. Lippo Naiset matkasivat Viinijärven Urheilijoiden vieraaksi. Peli pelattiin aurinkoisissa merkeissä niin sään ja Lipon näkökulmasta. Lippo naisille tämän kauden uusi ennätys juoksujen merkeissä. Ensimmäiseltä jaksolta Lippo onnistui lyömään seitsemän juoksua. Kun tauolta palattiin, Lippo jatkoi siitä mihin ensimmäisellä jaksolla jäi eli vahvaan tekemiseen. Juoksuja syntyi jokaisella sisävuorolla ja kolmannen aloittavalla napsahtaa kaikki kohdilleen, kun Lippo lyö kahdeksan juoksua. Lipolle toiselta jaksolta hurjat 14. juoksua. Lippo voitti pelin lukemin 0-2(2-7,3-14). Ottelun 1. palkinnon nimiinsä vei Karoliina Soppela, joka toi viisi juoksua ja löi vierasjoukkueelle kolme juoksua.

Pelinjohtajan kommentit vieraspelireissusta

-Viiden pisteen viikonloppu. Hyvää ulkopeliä pelattiin jälleen kerran yksittäisiä nukahduksia lukuun ottamatta. Lappeenrannan peli oli kaksijakoinen sisäpelin kautta. Ensimmäisellä jaksolla oltiin hyviä ja saatiin tehtyä hyvin tilanteita. Toisella jaksolla oltiin sitten hermostuneita sisäpelissä. 2. pistettä oli se mitä ansaittiin. Viinijärvellä lähdettiin tietoisina siitä, että vastustajan etenemisvoima on parempi kuin Lappeenrannassa ja kaverin kärki kulki lujaa, mutta meidän lukkari Aino Kesti sai hyvin sekoitettua kaverin tilanteenrakentelua väärillä syötöillä. Sisäpeli oli kauden paras esitys hyvään lämpimään aurinkoiseen keliin. Saatiin paljon laadukkaita kovia vapaita lyöntejä sekä hyviä merkattua lyöntejä, jotka ovat hyviä ajateltuna tulevaisuutta, kertoo Saku Alatalo.

Seuraava ottelu

TAPAHTUMAN TIEDOT

Siilinjärven Pesis – Oulun Lippo NaisetMantun kenttä, SiilinjärviTiistaina 10.6.2025Klo 18:00

SEURAA MEITÄ

instagram.com/lipponaisethttps://www.tiktok.com/@lipponaisetfacebook.com/lipponaiset