Takaisin uutisiin

Seura vahvistaa taustaorganisaatiota ja yhtiöittää toiminnan

Seura vahvistaa taustaorganisaatiota ja yhtiöittää toiminnan

Kuvassa Satu Virtanen ja Jouni Lukkarinen

Oulun Lippo Naiset valmistautuvat ensimmäiseen superpesiskauteensa laajalla rintamalla. Merkittävänä osana superpesikseen valmistautumista myös taustaorganisaatiota on vahvistettu. Keskiviikkona 12.11. pidetyssä Raksilan Likat ry:n syyskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Satu Virtanen. Katja Heikkilä jatkaa hallituksen jäsenenä ja edustusjoukkueen joukkueenjohtajana. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin myös Jouni Lukkarinen. Vanhoina jäseninä jatkavat Vesa-Pekka Kiiskinen, Sanna Kälkäjä, Riitta Loponen sekä Esa Starck, varajäseneksi valittiin Anna Kujanperä.  

Sekä Virtanen että Lukkarinen tuovat osaamista liike-elämästä, erityisesti johtotehtävistä. Virtanen on toiminut pesäpallon parissa juniorivuosien jälkeen niin valmentajana kuin seuratoimijana junioreiden puolella. Viimeisen 15 vuoden ajan hän on toiminut erityisesti yksityisen sote-sektorin johtotehtävissä.  

Lukkarisen urheilutausta on jääkiekon puolelta, mutta sydän sykkii pesäpallolle ja Lipolle. Lukkarinen on toiminut erityisesti koulutus- ja hyvinvointi-alan johtotehtävissä yli 15 vuoden ajan. Molemmat toivovat tuovansa seuraan intohimon lajia kohtaan, johtamisosaamista sekä ammattimaisuutta toiminnan kehittämiseen. 

Raksilan Likat on siirtynyt yhdistysmuodosta osakeyhtiöksi 

Raksilan Likat ry:n rinnalle on perustettu myös osakeyhtiö Raksilan Likat Oy, joka tulee vastaamaan seuran ja joukkueen operatiivisesta toiminnasta.  Muutos tehtiin tukemaan seuramme kasvua ja kilpailullisia tavoitteita sekä vahvistamaan toiminnan pitkäjänteisyyttä.   

Superpesis-seurojen etujärjestö Superpesis Oy on suositellut Superpesis-joukkueiden toiminnan yhtiöittämistä. Muutoksen tavoitteena on entistä ammattimaisempi toimintamalli sekä selkeämpi ja tehokkaampi päätöksenteko. 

Yritysmuoto helpottaa kaupallista yhteistyötä, sponsorisopimusten rakentamista ja erilaisten investointien toteuttamista. Yhtiömuotoinen rakenne tarjoaa kumppaneille läpinäkyvän ja yritysmaailman käytäntöihin sopivan tavan toimia seuran kanssa. Lisäksi talouden hallinta on joustavampaa: tulojen, menojen ja investointien ohjaaminen onnistuu pitkäjänteisesti, mikä tukee sekä pelaajapolkua että kilpailullista menestystä. 

Yhtiöittämisen myötä yrityksillä ja yksityishenkilöillä tulee olemaan mahdollisuus tulla mukaan Lippo Naisten toimintaan. Yrityksen suunnitelmissa on järjestää osakeanti, joka toteutettaisiin keväällä 2026.